Varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta
Julkaistu Instagramissa 24.3.2025
Jäin tänään vanhempainvapaalle, ja vietänkin heinäkuun lopulle saakka aikaani tiiviisti näiden pienten rakkaiden kanssa.
Kesälomakauden jälkeen nuoremmallekin lapsellemme alkaa päiväkotielämä sitten tulla tutuksi. Tähän teemaan sopiikin esitellä vaaliteemoistani ensimmäinen: varhaiskasvatus ja opetus. Kuntien merkittävin tehtävä, ja iso osa budjetista kohdistuu nykyisin opetustoimeen - siis varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja toisen asteen opiskelujen järjestämiseen. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että meillä on varhaiskasvatusverkosto kunnossa. Se tarkoittaa sitä, että lapsille on sujuvasti ja helposti saatavilla päivähoitopaikkoja läheltä kotoa. Hyvinvoivat ja osaavat työntekijät päiväkodeissa tarjoavat erinomaiset eväät kohti koulutietä ja elämää. Varhaiskasvatuksen merkitys on tärkeä myös muulle lapsen kehitykselle, kuten sosiaalisille taidoille.Yksityisen sektorin tarjoamaa vaihtoehtoa on pystyttävä hyödyntämään kaupungin myöntämien palveluseteleiden avulla. Yksityiset päiväkodit tuottavat varhaiskasvatusta kustannustehokkaasti, mutta totta kai laatutekijät tulee olla kunnossa ja Seinäjoella varsinkin yksityiset toimijat ovat pitäneet laatua omana kilpailuvalttinaan ja houkuttelutekijänään.
Peruskoulua puolestaan tulee jatkossa kehittää siten, että opettajat saisivat keskittyä nykyistä enemmän opetukseen. Ilolla otammekin vastaan hallituksen päätöksen kännyköiden käytön rajaamisesta oppitunneilla. Se on vain yksi keino. Muuhunkin häiriökäyttäytymiseen ja sen ehkäisemiseen tulee löytää toimintatapoja ja valtuuksia opettajille. Kiusaaminen riivaa edelleen koulumaailmassa, vaikka erilaisia ohjelmia sen tiimoilta on toteutettu ja käynnissä. On mietittävä uusia keinoja, miten pystytään heti varhaisessa vaiheessa puuttumaan koulukiusaamiseen.
Oppimishaasteiden kanssa painiville oppilaille tulee olla tarjolla nykyistä paremmin yksilöityä tukea. On järkyttävää lukea uutisia, joissa kerrotaan koulusta ysiluokalta valmistuvista, joilla ei ole edes lukutaito työelämän vaatimalla tasolla. Jotkut vetoavat perusoikeuksiin, että kaikkien oppilaiden täytyy saada olla samassa luokassa. Höpön löpön. On sekä tukea vaativien oppilaiden, muiden oppilaiden kuin opettajienkin kannalta huono asia, mikäli kaikki yrittävät toimia samassa tilassa. Maalaisjärkeä tähänkin asiaan ilman toimimattomia ideologioita.