Mitään vappusatasia en lupaa

Poliitikoilla on monesti se ongelma, että he lupaavat vaaleissa jotain kansaan uppoavaa ilman realistista kuvaa siitä, että oikeasti lupaus voidaan lunastaa. Kun harkitsin kuntavaaleihin ehdolle lähtemistä, päätin etten lankea tähän ansaan. Alla on kuitenkin muutama asia, joita priorisoin kärkeen kunnallisessa päätöksenteossani tulevalla valtuustokaudella.

Lapsiperheet ja työssäkäyvät

Kasvua hakeva Seinäjoki tarvitsee työikäistä väestöä, ja tälle porukalle on tärkeää kaupungin tarjoamat palvelut lapsille. Varhaiskasvatusverkoston tulee olla iskussa, ja myös yksityisen sektorin tarjoamat päiväkodit on pidettävä kaupungin paletissa mukana palveluseteleitä tarjoamalla mikäli se on perheen tilanteeseen paras ratkaisu.

Peruskoulussa tulee olla turvallista käydä, ja sieltä on saatava laadukasta opetusta. Huippuosaavien opettajiemme on nykyistä paremmin saatava keskittyä opetukseen eikä ns. hankehumppaan. Oppimisvaikeuksista kärsiville tulee saada nykyistä henkilökohtaisempaa tukea.

Yritysten menestysmahdollisuudet

Vain menestyvät yritykset takaavat sen, että hyvinvointipalvelut pystytään jatkossakin turvaamaan, ja meille työikäisille on työpaikkoja.

Sujuvoitetaan lupaprosesseja ja muuta byrokratiaa. Kilpailutetaan kaupungin hankinnat siten, että paikallisilla firmoilla on niissä mahdollista menestyä. Tehdään hartiavoimin töitä sen eteen, että Seinäjoki on jatkossakin yritysten ykkönen. Tyytyväisyys tappaa kehityksen.

Kestävä taloudenpito

Kaupungin lainataakka ei saa kasvaa isommaksi. Vaatii sopivalla tavalla nuukuutta, jotta kaupunkilaisten rahat käytetään mahdollisimman järkevästi. Toisaalta tietenkin tarvitsee vainua, ja analyysiä mihin on tarpeen investoida. Kulutukseen ei tule lainaa ottaa. Lainat on joka tapauksessa jossain kohtaa maksettava pois, ja se tapahtuu meidän nuorten aikuisten ja lastemme elinaikana ja toimesta.